Käyn ryhmässä, jossa on eräs AA-liikkeen jäsen. Olen yleensä tuntenut sympatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat jättäneet alkoholin ja päihteet (myös huumeet) aivan kuin heille olisi alkanut uusi todellisuus. Edellisellä kerralla tämä ihminen kuitenkin sanoi jotain, mistä hieman loukkaannuin. Huomasin kotimatkalla, että uusi ajatus nousi päähäni: minä en ole alkoholisti.  Tämä antaa myös etäisyyttä tekstiin, jota kirjoitan ja jossa kerrotaan myös AA:sta. Minulle ei tuota minkäänlaista ongelmaa se, että pysyttelen erossa alkoholista.

Minua kiinnostaa tietää, juoko avomies nyt kotona käydessään äitinsä tarjoaman oluen. En usko, että juo sen enempää kuin yhden. Avomiehelle on pieni ongelma se, että hän on kanssani ilman alkoholia. En pidä itseäni alkoholistina, mutta olen jo monta vuosikymmentä sitten tiedostanut sen, että alkoholi voi käänytä minulle ongelmaksi. Siksi olen onnellinen siitä, että se jäi sinä vuonna kun olin kansalaisopiston opettajana. 

Luen läpi Julia Cameroini kirjaa Tie Luovuuteen. Ja samalla mietin, mitä olisin kertout siitä isälleni, joka ennen syntymääni oli ollut rikollinen viinanmyyjä ja irtolainen. Hänet oli tuomittu ryöstöstä, mutta se liittyi viinanmyyntiin. "Asiakkaat" eivät halunneet antaa hänelle rahoja, joten hän otti ne - ja siitä tuli ryöstö.

Syntymäni jälkeen hän oli perustanut grillin ja harrasti monenlaisia taiteita. Cameronin kirja liittyy luovuuteen ja Jumalaan, isäni piti itseään agnostikkona. 

Mutta minä olen yksin ilman isääni. Ehkä olen koko ikäni halunnut hyväksyntää häneltä, enkä koskaan ollut tarpeeksi hänelle. Mutta mitä hän saavutti elämässään? Omisti grillin, se oli hänen osansa ja osuutensa. Äiti teki siellä yrityksessä työt, hän JOI VIIIIIINAAAA!

Juon kombuchaa. Siinä on vähän alkoholia. 

Olen isäni näköinen, minulla on myös hänen hurja luontonsa, esim. voin käydä kahvilla miehen kanssa, joka oli A-lehden kannessa ja joka nyt tekee työtä KRITS:in kahvilassa vertaisohjaana. Mutta samaan aikaan minulla on yliopisto-opintoja, myös journalismia - isäni toivoi eläessään, että minä kirjoittaisin lehteen. Sen vuoksi menin opiskelemaan kansanopistoon viestintää, vaikka minua kiinnosti teatteri. Kansanopistossa viestinnän approbatur jäi kesken. Olin 2 vkoa lehdessä harjoittelemassa ja toimittaja kävi huutamassa minulle löytämästäni tyhjästä olutpullosta.
 

Masennuin sen verran siitä, että minulla ei ollut mitään tietoa, miten pärjäisin elämässä, kun työharjoittelupaikassakin annettiin paskaa niskaan. Aivan samoin annettiin työharjoittelijan niskaan paskaa psykiatrisessa sairaalassa, kun olin siellä harjoittelussa. Potilaiden kanssa ei olisis saanut olla niin pajona, vaan huolehtia liinavaatevarastosta. 
 

En sitten ole töissä ollut kuin isäni yrityksessä. Ja kaupan kassalla. Kansalaisopiston opettajana. Ja lehdenmyyjänä puhelimessa. Ja nyt psyykkisten syiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ja nyt opiskelen, koska se on ollut elämässä aina se, mihin olen voinut itse vaikuttaa eniten, että miten edistyn ja mitä opin. 
 

Hoitajan papereita minulla ei ole, mutta jos saan tehtyä filosofian pro gradun niin minulla on oikeus opettaa lukiossa. On aivan oma asiani, onnistunko tässä vai en, sillä hoitoni on nyt sen varassa, että lääkkeiden uusinta menee terveyskeskuksen kautta. Kaksisuuntaisen diagnoosin sain 2006, kun minut synnytyssairaalasta toimitettiin "mielisairaalaan". Lääkkeitä on kokeiltu ja päädytty tähän, mikä on nyt. Kaksisuuntainen vaihtelu on, mutta ei masennuksesta maniaan vaan alakulosta hypomaniaan. 

Tällä hetkellä ei ole mitään terapiaa minnekään, käyn mielenterveysyhdistyksissä kirjoittamassa ja tekemässä taidetta. Minulla on haave, että voisin tehdä kirjoittamis- ja opettamistöitä - koska opettajankoulutuksen olen käynyt, mutta se lukiossa töissä oleminen ei sovi minulle, koska siellä ne "huomaavat, että olen hullu". Siksi joku kerran viikossa, kerran kahdessa viikossa oleva kirjoittamistyöpajan ohjaaminen olisi sopivaa minulle esim. juuri kansalaisopistossa.
 

Sitä varten pitäisi kirjoittaa kirja.   

Haluaisin kertoa lapsuuden kauhuista, mutta minusta tuntuu, että se ei sovi tähän päivitykseen. Kerron lapsuudestani myöhemmin, ehkä jo ensi kerralla. 

Olenko sekava, jos kirjoitan tai puhun lääkkeistä? Käyn mielenterveysyhdistyksessä ja siellä voimme vapaasti puhua näistä asioitsa, se on kaikille tuttua ja kaikilla on ollut jotain ongelmia, joten empaattinen myötäeläminen on mahdollista. Joskus elämäni meinaa mennä hieman liian hurjaksi, mutta en koskaan ole joutunut sairaalaan sen vuoksi. Minä vien kaiken hullun elämmässäni kirjoittamiseen. Se on henkireikäni sillä tavalla, että ylimääräistä energiaa ja mielikuvitusta valuu sen kautta pois. Minulla on mies, jonka pitäisi ymmärtää tämä luova puoleni (minulla on kuitti, jossa lukee ammatin kohdalla "taitelija") ja varsinkin se, jos jokin ei olekaan taiteellisuutta vaan ihan hulluutta.

Olen opiskellut paljon ja jatkan samalla uralla. Otan selvää, voinko tehdä filosofin opinnot loppuun (kandidaatin paperit on, maisterin paperit puuttuvat) Pirkanmaalla. Nyt opiskelen suomen kieltä ja se on tavattoman ihanaa. Haaveilen siitä, että voisin opettaa luovaa kirjoittamista ihmisille.  

Minulla oli ongelmia lääkkeiden saamisen kanssa. Eräs 300 mg:n lääke loppui, enkä saanut sitä uusittua heti. Otin siis 100 mg:n lääkkeitä, mutta en ihan saman vertaa vaan 100 mg vähemmän. Tästä näin sitten painajaisunta, jossa oli n tehnyt juuri samoin kuin oikeaas elämässä olin, mutta unessa tuli painajaiset ja mm. kuollut isäni hallusinaationa ja tiesin unessa, että tämä on harhaa ja sen vuoksi, etten ole ottanut lääkettä oikein. Isäni vilahdus unessa oli todella nopea. Hän vain oli vuoteella alaston ja hikinen. Ja hävisi sitten ja sen jälkeen heti heräsin.

Hereillä ajattelin, että ei sille mitään voi: isässäni on ollut hyvät ja huonot puolet. Olen pelastunut siltä, että olisin jostain löytänyt itselleni samanalaisen alkoholistin. Monelle alkoholistin lapselle käy niin. Tajusin jo alle 20-vuotiaana, että alkoholi voi olla pahasta myös minulle. Pelkäsin, että minusta voi tulla alkoholisti.

Sitten pääsin töihin opettamaan lasten- ja nuortenteatteriryhmiä - ja alkoholi jäi!