Olen isäni näköinen, minulla on myös hänen hurja luontonsa, esim. voin käydä kahvilla miehen kanssa, joka oli A-lehden kannessa ja joka nyt tekee työtä KRITS:in kahvilassa vertaisohjaana. Mutta samaan aikaan minulla on yliopisto-opintoja, myös journalismia - isäni toivoi eläessään, että minä kirjoittaisin lehteen. Sen vuoksi menin opiskelemaan kansanopistoon viestintää, vaikka minua kiinnosti teatteri. Kansanopistossa viestinnän approbatur jäi kesken. Olin 2 vkoa lehdessä harjoittelemassa ja toimittaja kävi huutamassa minulle löytämästäni tyhjästä olutpullosta.
 

Masennuin sen verran siitä, että minulla ei ollut mitään tietoa, miten pärjäisin elämässä, kun työharjoittelupaikassakin annettiin paskaa niskaan. Aivan samoin annettiin työharjoittelijan niskaan paskaa psykiatrisessa sairaalassa, kun olin siellä harjoittelussa. Potilaiden kanssa ei olisis saanut olla niin pajona, vaan huolehtia liinavaatevarastosta. 
 

En sitten ole töissä ollut kuin isäni yrityksessä. Ja kaupan kassalla. Kansalaisopiston opettajana. Ja lehdenmyyjänä puhelimessa. Ja nyt psyykkisten syiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ja nyt opiskelen, koska se on ollut elämässä aina se, mihin olen voinut itse vaikuttaa eniten, että miten edistyn ja mitä opin. 
 

Hoitajan papereita minulla ei ole, mutta jos saan tehtyä filosofian pro gradun niin minulla on oikeus opettaa lukiossa. On aivan oma asiani, onnistunko tässä vai en, sillä hoitoni on nyt sen varassa, että lääkkeiden uusinta menee terveyskeskuksen kautta. Kaksisuuntaisen diagnoosin sain 2006, kun minut synnytyssairaalasta toimitettiin "mielisairaalaan". Lääkkeitä on kokeiltu ja päädytty tähän, mikä on nyt. Kaksisuuntainen vaihtelu on, mutta ei masennuksesta maniaan vaan alakulosta hypomaniaan. 

Tällä hetkellä ei ole mitään terapiaa minnekään, käyn mielenterveysyhdistyksissä kirjoittamassa ja tekemässä taidetta. Minulla on haave, että voisin tehdä kirjoittamis- ja opettamistöitä - koska opettajankoulutuksen olen käynyt, mutta se lukiossa töissä oleminen ei sovi minulle, koska siellä ne "huomaavat, että olen hullu". Siksi joku kerran viikossa, kerran kahdessa viikossa oleva kirjoittamistyöpajan ohjaaminen olisi sopivaa minulle esim. juuri kansalaisopistossa.
 

Sitä varten pitäisi kirjoittaa kirja.   

Haluaisin kertoa lapsuuden kauhuista, mutta minusta tuntuu, että se ei sovi tähän päivitykseen. Kerron lapsuudestani myöhemmin, ehkä jo ensi kerralla.